Joskus on pakko vähän mietiskellä syntyjä syviä. Tänään on juuri semmoinen päivä. Olen ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon kotona yksin. Isäntä ja pojat ovat vanhemman pojan kiekkoturnauksessa ja tytär kaverinsa luona. Kävin kävelemässä ja haistelemassa ilmaa, hyvältä tuoksui. Purot lenkkipolun vieressä pulittivat kuin keväällä konsanaan. Ja taivas oli aivan aavistuksen vaaleanpunainen.

Nyt istahdin koneelle, otin voimaksi vadelmamehua ja juustokakkua. Taas jaksaa..

Tuosta juustokakusta pääsenkin aasinselkää pitkin ekaan aiheeseen joka on motivaation pula lenkkeilyyn. Ennen kävin joka aamu klo 6 sauvalenkillä. Oli kesä tai talvi, arki tai pyhä. Ja olo oli ihan hyvä! Nyt en saa itseäni kuin ehkä kerran viikossa (joskus ei silloinkaan) lenkille. Puuttuu motivaatio täysin. Olen joutunut juoksemaan polvileikkauksessa 5 kertaa ja jokaisen jälkeen on hieman hankalampi lähteä uudelleen lenkkeilemään. Viime kesänä äityi selkä (3 vuotta sitten hiihtolenkillä kaatumisen takia murtuneen häntäluun ja nikaman vääntymisen seurausta) todella pahaksi. Pihatöitä oli tuskaista tehdä ja usein aamulla joutui tiputtautumaan lattialle ja sieltä nousemaan ylös hitaasti. Istuminen oli helvetillistä samoin kävely. Selkää on tutkittu enemmän ja vähämmän menestyksekkäästi kesän naprapaattihoitojen jälkeen. Nyt menen 19. päivä taas ortopedille. Jokohan antaisivat magneettikuvaan lähetteen, olisi hyvä saada tämä asia selväksi. Magneettikuvaus on niin kallista, etteivät siihen hevillä lähde. Mutta koen, että kolme vuotta podettuani kipeää selkää, tiedän siellä olevan jotain vikaa. Ensi diagnoosi oli välilevynpullistuma ja se tuntuu olevan oikea. Olen käynyt fysioterapiassa saamassa ohjeita kuntoutukseen. Ei tunnu auttavan venytykset ja vanutukset.

Ruokamaistuu ja kilot kertyvät, kun ei liiku tarpeeksi. Työ on tietokoneella olemista ja iltaisin käsityöt jumittavat lisää niskaan. Tiedän, valittaminen ei auta, pitäisi tehdä. Mutta mistä motivaatio?!?!?!!? Jokaisen lenkin jälkeen selkä on todella häijy.

Olen hyvin perinteitä rakastava ihminen. Tietyt asiat ovat pyhiä ja tulevat aina niin olemaan. Esimerkiksi yhdessä ruokailu ja ennen kaikkea sunnuntailounas. Haluaisin perheen yhteen, syödään hyvin ja hartaasti. Teen sunnuntaisin suuritöisempiä ruokia jälkiruokineen, alkukeittoineen ja salaatteineen. Nyt lapset ovat siinä iässä, että harjoituksia on paljon ja usein viikonloppuisin turnauksia, joten lounas yhdessä ei olekaan enää fakta.

Miten teillä asia on ?