Miekätyttö sitä taas rypee...mahataudissa siis...
Viime viikolla oli Kuopus kipeenä ja luulin, että muut säästyivät taudilta, mutta kattia kanssa...
Eilen heräsin klo 7, että oli huono-olo. Sain kuitenkin unesta uudelleen kiinni, mutta uni oli todella levotonta ja heräilin jatkuvasti. Ja sitten klo 8.30 päättelin pää- ja mahakivun olevan migreenikohtaus. Eikun nappeja naamariin ja pötkölleen. Olo helpottui hetkeksi, mutta kun yritin syödä vähän, olo muuttui kahta kauheammaksi ja tajusin,että ei kyse olekaan migreenistä. Minulla on migreeniä ennen juuri samanlaisia oireita. Nyt migreenilääkkeen kanssa ottamallani mahalääkkeellä kapsuloin mahataudin mahaa ja siitäkös olo syntyi. Ei poistunut pöpö ylä- eikä alapäästä, vaan nosti kovan kuumeen. Illalla mittasin 38,5 graadia ja siitä se vielä tuntui kohoavan. Viime yö oli siis mömmöjenyö.
Aamulla ei puhettakaan töihinmenosta saatikka ylösnoususta. Otin juuri muutaman tunnin unet ja olo alkaa hieman helpottamaan. Jotan elämä voittaa jälleen!!!

Lauantaina sain muutaman käsityön tehtyä. Mihinkään isompaan työhön ei ole intoa eikä sen puolin pihatöihinkään.
521755.jpg
Tähän perhoseen mallin otin Lea virkkausideoita  Lahja-aitta -lehdestä nro 1. Siinä lehdessä on paljon muutakin kivaa.

521772.jpg

Näitä iänikuisia patalappuja tulee...mitähän minä niilläkin teen??? Yksi idea on pyörimässä päässä, mutta ei ole vielä julkaisukelpoinen.

521775.jpg
521783.jpg