Lauantaina aamulla Kuopus valitti hieman kurkkuaan ja tuhisteli vähän nenäänsä. Sunnuntaina olikin jo kunnon tauti päällä ja tänä aamuna oli kuumetta. Tuli siis kotipäivä Kuopuksella ja minulla. Olemme katselleet videoita ja väkerretty silmukkamerkkejä. Onneksi kuume ei ole noussut enempää, mutta nuha on hermeettinen.

Viikonloppuna valmistui Esikoisen pitsineulepaita. Alunperin se lähti Novitan mallin mukaan, mutta enhän minä nyt osaa noudattaa mallia orjallisesti. Tein sen pyöröpuikoilla, kaula-aukko muuttui ja hihat tein 3 oikein 3 nurin -neuleena. Lankana on Wool.838312.jpg838314.jpg
Mystery Stool 3 on sitten valmis. Siitä tuli aika erikoinen, mutta sitä oli hauska tehdä.
838316.jpg838319.jpg838334.jpg
Marja-aronioita tulee ihan mahdottomasti, puu notkuu marjojen painosta. Marjat eivät ole vielä aivan kypsiä, joten toivottavasti ei tule enää kovia tuulia jotka repisivät puun hajalle.838325.jpg
Syysleimut ja nauhukset kukkivat komeasti.838323.jpg