En erityisesti pidä vihreästä väristä, mutta luonto... siinä on jotain pysähdyttävää ja sykähdyttävää. Niin monta väriä ja sävyä.

2009-07-19.jpg

 

Niin ne koululaiset lähtivät taas kouluun reppu heiluen. Kuopus oli naama virneessä, kun suunnisti kouluun (meni 2-luokalle), Keskimmäistä jännitti yläasteelle ja kaupunkiin siirtyminen ja Esikoista vain väsytti ja ärsytti (9-luokkalainen). Illalla ei meinannut uni tulla kenellekään, loman rytmittömyys aiheuttaa hieman hämminkiä vielä muutaman päivän.

Itse olen aika tyytyväinen, että koululaiset palaavat kouluun. Eniten olen ilahtunut tuosta rytmin palautumisesta. Talviharkat ovat jo alkaneet kaikilla, illat pimenevät ja mukulat palaavat sisälle ihan mielellään viileyden tullessa.

Nypläys alkaa vasta ensi kuussa, mutta kyllä sitä pitää jo hiplata nypläyslankoja Nolostunut

Uusin ihastukseni on nukkekodit ja niiden tuunaaminen. Saan yhden tutun kautta vanhan nukkekodin muutaman viikon päästä. Sitten vain projektin kimppuun ...

 

Sissillä jäi tassu oven väliin ja antura halkesi. Käytettiin lääkärissä, kun ei alkanut umpeutua. Ei ollut tulehtunut eikä ommeltava, joten saatiin rasvaa, tassu sidotaan ja kaulaan tötterö.  Sissi antaa tötterön ja sidotun tassun olla ihan rauhassa.

 

2009-07-05.jpg